Aikuisten lukiokoulutuksen voi suorittaa lähellä koulussa tai etänä!

Aikuislukiossa on totuttu ymmärtämään aikuisopiskelijaa ja aikuisopiskeluun liittyviä haasteita. Tulemme vastaan, tuemme opiskeluvaikeuksissa ja joustamme tarvittaessa.

Aikuislukio tarjoaa erilaisia opiskelumahdollisuuksia lähiopiskelusta etäopiskeluun sekä verkko-opiskeluun. Opintojen suunnittelu on kannattavaa. Opintojen suunnittelun avulla opiskelijalle hahmottuu aikuislukion opintotarjonta kokonaisuudessaan ja omat mahdollisuudet opiskella. Opintojen suunnittelussa kannattaa hyödyntää aikuislukion opinto-ohjausta. Suunnitelmasta kannattaa tehdä sellainen, joka on itselle mahdollista toteuttaa. Suunnitelman pohjalta pystyy rakentamaan oman lukujärjestyksen.

Aikuisopiskelussa on erityisen tärkeää ennakoida tulevaa ja laatia opiskelusuunnitelma. Opiskelu on suunnitelmallista, kun ilmoittautuu ennakkoon opintojaksoille, kohdistaa katseen jo tuleviin periodeihin, laatii itselleen lukujärjestyksen ja hankkii oppimateriaalit etukäteen. Kannattaa olla mieluimmin askeleen edellä kuin perässä. Niin asiat pysyvät hallinnassa.

Kun periodi alkaa, silloin alkaa myös opintojakson opiskelu. Opettaja kertoo ensimmäisillä oppitunneilla opintojakson tuntisuunnitelman ja antaa ohjeita opintojen suorittamiseen sekä oppimateriaalin hankintaan. Oppimateriaali on maksullinen kaikille muille opiskelijoille paitsi oppivelvollisille opiskelijoille.  Jos opiskelija ei voi osallistua ensimmäisille oppitunneille, on järkevää ilmoittaa siitä opettajalle. Näin pysyy opintojakson vahvuudessa mukana.

Koulu odottaa opiskelijalta vastuullista opiskelua eli opintoihin sitoutumista. Odotamme, että opiskelijan opinnot edistyvät ja hän myös saavuttaa tavoitteensa. Olipa tavoite mikä tahansa, oppimisen eteen on tehtävä töitä.

Arvioinnin saamiseksi opiskelijalla on velvollisuus tehdä opintoihin liittyvät tehtävät ja osallistua kokeeseen tai osoittaa osaamistaan muulla, opettajan kanssa sovitulla tavalla. Työ- tai sairauspoissaoloista opiskelijan pitää neuvotella opettajan kanssa.

Karttapallo.

Opiskelu on opintoihin osallistumista

Lähiopiskelu
Aikuislukion opiskelijalla on läsnäolovelvollisuus joko lähiopetuksessa tai etäopetuksessa. Lähiopiskelu toteutetaan pääsääntöisesti koulussa, Lahden yhteiskoulun tiloissa. Työ- ja sairauspoissaoloista opiskelijan tulee neuvotella opettajan kanssa.

Etäopiskelu
Jos opiskelija ei voi osallistua lähiopetukseen, hän voi jatkaa opiskelua etäopiskelijana hyödyntäen aikuislukion tarjoamaa etäopiskeluvaihtoehtoa.

Verkko-opiskelu
Opiskelu tapahtuu kokonaan verkossa opettajan tekemän verkko-opetusmateriaalin ja ohjeiden mukaan.

Opintojakson suorittaminen itsenäisesti
Itsenäinen opiskelu on sitä, että opiskelija osallistuu opetukseen osittain tai ei osallistu lainkaan. Aikuislukion opiskelija voi suorittaa yksittäisen opintojakson joko osittain tai kokonaan itsenäisesti. Opintojakson opettajan on oltava tietoinen, että opiskelija suorittaa kyseistä opintojaksoa osallistumatta joko osittain tai kokonaan lähiopetukseen. Itsenäisesti suoritettaviin opintoihin soveltuvat pääsääntöisesti lukion oppimäärän pakolliset ja valtakunnalliset opintojaksot, paitsi valtakunnalliset suullisen kielitaidon opintojaksot.

Aineen opettaja voi myöntää opiskelijalle luvan suorittaa oppiaineen yksittäisen opintojakson tai sen moduulin itsenäisesti. Aineen opettajan on oltava tietoinen siitä, että opiskelija suorittaa opintojaksoa itsenäisesti.

Opintojakso suoritetaan itsenäisesti pääsääntöisesti sinä ajankohtana, kun kyseinen opintojakso tarjotaan opintotarjottimessa. Tarvittaessa aineen opettaja voi myöntää opiskelijalle luvan suorittaa opintojakso itsenäisesti myös opintotarjottimesta poikkeavana, muuna sovittuna ajankohtana. Opiskelija sopii aineen opettajan kanssa, millaisia osaamisen näyttöjä opintojakson itsenäiseen suorittamiseen kuuluu sekä milloin ja millä tavalla näytöt annetaan.

Lukion oppimäärän suorittaminen itsenäisesti
Rehtori voi myöntää opiskelijalle luvan suorittaa lukion oppimäärän itsenäisesti. Luvan perusteena on tällöin erityinen ja perusteltu syy. Rehtori huomioi päätöksessään opiskelijan edellytykset itsenäiseen opiskeluun.

OPISKELUOIKEUS JA OPINTOJEN EDISTYMINEN

Opiskelija ja oppivelvollisen huoltaja on vastuussa opintojen edistymisestä. Jos opinnot eivät jostain syystä edisty suunnitellusti, on erittäin tärkeää, että opiskelija keskustelee asiasta opinto-ohjaajan tai erityisopettajan kanssa. Tällöin opiskelijan on täytettävä anomus opintojen keskeyttämisestä. Lupaa opiskeluoikeuden väliaikaiseen keskeyttämiseen haetaan aikuislukion rehtorilta. Väliaikaisen keskeytyksen aikana opintoaika ei kulu hukkaan.

  • Aikuisten peruskoulun päättövaihe on suoritettava pääsääntöisesti kahdessa vuodessa.
  • Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) on suoritettava yhden lukuvuoden aikana.
  • Lukion oppimäärä on suoritettava pääsääntöisesti kolmessa tai enintään neljässä vuodessa.