Aikuisten lukiokoulutus

Lahden yhteiskoulun aikuislukiossa voi suorittaa lukion oppimäärän. Aikuisten lukion oppimäärä on yhteensä 88 opintopistettä.

Lukio-opinnot muodostuvat lukiokoulutuksesta annetun pakollisista ja valtakunnallisista valinnaisista opinnoista. Oppimäärään voi lisäksi sisältyä koulukohtaisia valinnaisia ja laaja-alaista osaamista kehittäviä temaattisia opintoja.

Aikuisten lukiokoulutuksen vo suorittaa lähellä koulussa tai etänä. Aikuislukion oppitunnit ovat iltaisin, joten lukion suorittaminen on mahdollista niin työssäkäyvälle kuin työttömälle työnhakijalle. Iltalukiotyyppinen koulutus tarjoaa opiskelumahdollisuuden erilaisiin elämäntilanteisiin, kuten perheelliselle, vuorotyöläiselle, eläkeläiselle, uutta ammattia haluavalle, jatko-opintoja tavoittelevalle.

Aikuislukioon on ikäraja 18-vuotta. Alle 18-vuotias voidaan ottaa opiskelijaksi aikuislukioon erityisin perustein, esimerkiksi terveydellisten ja henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen liittyvien syiden perusteella. Rehtori tekee päätöksen opiskelijaksi ottamisesta.

Katso tarkemmin eri opiskelumahdollisuuksista ja opintojen suorittamisesta tästä linkistä.

Aikuislukion opiskelumahdollisuuksia

Aikuislukiossa voi suorittaa lukion ja ylioppilastutkinnon, jotka tuottavat yleissivistyksen ja hyvät edellytykset jatko-opinnoille. Ylioppilastutkinto on väylä jatko-opintoihin!

  • Aikuislukiossa tunnistetaan ja tunnustetaan opiskelijan aikaisemmat opinnot, mikä tarkoittaa sitä, että aikaisemmin suoritetut opinnot luetaan hyväksi opiskelijan opiskelusuunnitelmaan.
  • Aikaisemmin, kesken jääneet lukio-opinnot hyväksiluetaan ja opintoja voi jatkaa halutessaan siitä, mihin on jäänyt. Kaikkea ei siis tarvitse suorittaa enää uudestaan.
  • Myös aikuisopiskelijan ammatilliset opinnot ja tutkinnot huomioidaan. Jos opiskelijan tavoitteena on täydentää pätevyyttään ylioppilastutkinnolla, on hyvä suorittaa yo-tutkintoa tukevia lukiokursseja ennen yo-tutkintoon osallistumista.
  • Opiskelun kesto on 2–4 vuotta henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan. Myös ylioppilaskirjoitukset voi hajauttaa kolmeen perättäiseen kirjoituskertaan.

Aikuislukion opinto-ohjaus on henkilökohtaista ohjausta kaikille lukion oppimäärää tai ylioppilastutkintoa suorittaville aikuislukion opiskelijoille. Jokaiselle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma.

Aikuislukio tarjoaa myös yksittäisiä aineopiskelumahdollisuuksia, kuten

  • korottaa arvosanoja tai opiskella oppiaineita
  • kerrata aikaisempia opintoja
  • täydentää lukion päättötodistusta uusilla oppiaineilla tai opinnoilla
  • uusia aikaisemmin suoritettuja yo-tutkinnon kokeita*
  • täydentää aikaisemmin suoritettua yo-tutkintoa uusilla tutkintoaineilla*
  • valmentautua korkea-asteen pääsykokeisiin.

Opiskelija voi opiskella aineopiskelijana oman tarpeen mukaan tai omaksi iloksi jotain uutta, virkistävää ja mielekästä. Aina ei tarvitse tavoitella tutkintoja eikä arvosanoja. Jokaiselle opiskelijalle, myös aineopiskelijalle tarjotaan opinto-ohjausta ja tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma, jos opiskelija niin haluaa.

*) Yo-kokeen uusijan / yo-tutkinnon täydentäjän täytyy ensin ilmoittautua aineopiskelijaksi Lahden yhteiskoulun aikuislukion toimistoon. Edellytyksenä on, että aineopiskelija suorittaa kirjoitusaineessa / aineissa vähintään 1-2 kurssia sekä osallistuu kyseisten kurssien digitaalisiin kurssikokeisiin ennen yo-kokeeseen ilmoittautumista. Jos aineopiskelija haluaa täydentää tai uusia aikaisemmin suorittamaansa yo-koetta, ilmoittautuu hän pääsääntöisesti tekemään yo-koetta siihen lukioon, missä yo-tutkinto on alun perin kirjoitettu. Aikuislukio tarjoaa yo-tutkinnon kirjoituspaikan silloin, jos kokelaan alkuperäisen lukion ja asuinpaikan etäisyys on merkittävä.

Hakeminen koulutukseen

Aikuisten lukio-opintoihin haetaan suoraan oppilaitokseen. Lukio-opinnot voi aloittaa lukuvuoden aikana, aina uuden periodin alkaessa. Ajantasaiset periodien alkamis- ja päättymisajat löydät heti aikuislukion etusivulta.

Opetus on maksutonta – myös harrasteopiskelu – ilman aineopiskelumaksua!

Opetus ja ohjaus ovat maksuttomia kaikille tutkintoa suorittaville.  Muut kuin oppivelvolliset opiskelijat hankkivat oppimateriaalit ja opiskeluvälineet, kuten tietokoneen (läppärin) itse.

Ylioppilastutkintoon liittyy aina tutkintomaksuja, jotka kokelas maksaa itse (ei oppivelvolliset). Jos opiskelija opiskelee tutkinto-opiskelijana samaan aikaan muussa toisen asteen oppilaitoksessa, peritään häneltä aineopiskelumaksu 150 € /opintojakso / kurssi. Toisen asteen oppilaitos on toinen lukio tai ammatillinen oppilaitos.

Aikuisten lukiokoulutuksen opintojen kuvaukset lv. 2024-2025

 

Opiskelun iloa!

OTA YHTEYTTÄ

Puhelin (03) 876 9050  |  aikuislukio[at]lyk.fi
Aikuislukion koulusihteeri Teija Ruotsalainen
riitta.yrjana[at]lyk.fi
Aikuislukion rehtori Riitta Yrjänä
enni.rantahalme[at]lyk.fi
Aikuislukion opinto-ohjaaja Enni Rantahalme