Luettelossa on 56 tehtävää, joista enemmistö on rakennekaavojen tulkintaa tai piirtämistä edellyttäviä tehtäviä. Muutama laskutehtävä on poimittu tähän luetteloon, vaikka niiden littymäkohta orgaaniseen kemiaan on heikko (nämä tehtävät ovat mukana myös toisissa luetteloissa).
Alla on kuvattu osa erään kaupallisen tekokuidun ketjurakennetta. Laadi kuidun valmistukseen käytettyjen monomeerien rakennekaavat. Kun kuidusta valmistetulle kankaalle tippuu väkevää natriumhydroksidiliuosta, jää kankaaseen pysyvä jälki. Mikä kemiallinen reaktio selittää jäljen muodostumisen?
Laadi rakennekaavat yhdisteille, jotka ovat toistensa a) paikkaisomeerejä, b) cis-trans-isomeerejä, c) optisia isomeerejä, d) konformaatioisomeerejä. Esitä myös rakennekaava yhdisteelle, joka on rakenteeltaan e) pooliton, f) tasomainen.
Makeutusaineena usein käytettävä sakkariini
(kuva) on heikko happoa (
Erään aminohapon todettiin sisältävän 36,1 massa-% hiiltä, 5,3 massa-% vetyä, 10,5 massa-% typpeä ja loput happea. Osmoottisen paineen mittaukseen perustuvan menetelmän avulla aineen moolimassan arvioitiin olevan välillä 129 - 135 g/mol. a) Määritä yhdisteen empiirinen kaava (suhdekaava) ja molekyylikaava. b) Laadi yhdisteen mahdolliset rakennekaavat, kun siinä todettiin olevan kaksi karboksyyliryhmää. c) Mikä näistä rakenteista on mahdollinen, kun lisäksi havaittiin, että aine oli optisesti aktiivinen?
a) Kuinka monta grammaa pyridiiniä (kuva)
tarvitaan valmistettaessa 0,10 litraa vesiliuosta, jonka pH
lämpötilassa 25 °C on 8,70? b) Kun pyridiini reagoi
typpihapon kanssa, muodostuu pyridiniumnitraattia
pyH+NO3–. Päättele, onko
tämän suolan vesiliuos hapan, neutraali vai emäksinen. Pyridiini
on heikko emäs, jonka emäsvakion arvo on Kb =
Sokerit, tärkkelys ja selluloosa ovat
tärkeimmät hiilihydraatit. Miten hiilihydraatteja syntyy luonnossa?
Miten sokerit voidaan rakenteensa perusteella luokitella? Miten tärkkelys
ja selluloosa eroavat rakenteeltaan toisistaan? Tarkastele myös joitakin
hiilihydraateille tyypillisiä reaktioita, hiilihydraattien merkitystä
luonnossa ja teollista käyttöä.
Ratkaisuohje
Oheisessa kuvassa on esitetty piparminttuöljyn aromiaineen, mentolin kaava.
a) Mitä funktionaalisia ryhmiä
yhdisteessä on?
b) Esiintyykö mentolilla
konformaatioisomeriaa?
c) Montako symmetristä hiiliatomia
mentolimolekyylissä on?
d) Laadi sen yhdisteen rakennekaava,
joka muodostuu mentolia hapetettaessa.
Kuvassa on DNA:n rakennetta. a) Mistä osista yksittäinen DNA-ketju on muodostunut? b) Miten ketjut sitoutuvat toisiinsa kaksoiskierteeksi? c) Miten DNA eroaa rakenteellisesti RNA:sta?
Kahden yleisesti käytetyn särkylääkkeen vaikuttavien aineiden rakenteet A ja B on esitetty oheisissa kuvissa. Kumpaakin yhdistettä voidaan valmistaa reaktion
X + Y
tuote + H2O
avulla. Laadi lähtöaineiden X ja Y rakennekaavat, kun a) tuote on A, b) tuote on B. c) Laadi myös rakennekaavat reaktiotuotteille, jotka saadaan, kun yhdistettä A käsitellään väkevällä NaOH-liuoksella
Millä edellytyksillä orgaanisilla yhdisteillä voi esiintyä cis-trans-isomeriaa? Esitä rakennekaavat kaikille yhdisteille, joiden molekyylikaava on C2H2Cl2. Nimeä yhdisteet. Mitkä näistä yhdisteistä ovat polaarisia? Perustelu.
Tutki oheista rakennekaavaa.
a) Selvitä tarkasti, mihin yhdistetyyppiin aine voidaan luokitella. b) Päättele, onko hiiliatomien muodostama rengas rakenteeltaan tasomainen vai ei. Esiintyykö yhdisteellä c) kaksoissidoksista johtuvaa cis-trans-isomeriaa, d) optista aktiivisuutta? Perustele.
Aspartaami on keinotekoinen makeutusaine, joka muistuttaa maultaan sakkaroosia mutta on noin 150 kertaa sitä makeampaa. Rakenteeltaan aine on dipeptidi:
Kun aspaartaamia kuumennetaan emäksisissä olosuhteissa, sen esteriryhmä hydrolysoituu ja aine menettää makeutensa. a) Kirjoita rakennekaavoin reaktioyhtälö aspartaamin esterihydrolyysille. b) Laadi rakennekaavat niille aminohapoille, joista aspartaamimolekyyli on muodostunut.
Tarkastele oheisia rakennekaavoja:
Päättele, millä yhdisteistä voi tapahtua seuraava reaktio, ja esitä tuotteiden rakennekaavat: a) additio kloorin kanssa, b) suolan muodostus HCl:n kanssa, c) polymeroituminen, d) hapettuminen aldehydiksi, e) veden eliminaatio.
Tarkoituksesi on valmistaa etyyliasetaattia käyttämällä hyväksi esteröitymisreaktiota. Esitä reaktioyhtälö, johon aineen valmistus perustuu, ja selvitä, miten synteesi voidaan tehdä laboratoriossa. Miten voit todeta, että saamasi tuote on oikea?
Benecol®-margariini kuuluu funktionaalisiin
elintarvikkeisiin, sillä sen sisältämän sitostanoliesterin
on todettu alentavan kolesterolitasoa. Sitostanoliesteriä valmistetaan
a) Laadi sitostanoliesterin
rakennekaava, kun esteröimiseen käytetään öljyhappoa
CH3(CH2)7CH=CH(CH2)7COOH.
b) Saatu esteri sisältää useita
asymmetrisiä hiiliatomeja. Mitä asymmetrisellä hiiliatomilla
tarkoitetaan, ja mitä ominaisuuksia sen läsnäolosta yhdisteelle
seuraa? Merkitse yksi asymmetrisistä hiiliatomeista
piirtämääsi rakennekaavaan tähdellä.
Ratkaisu
Bentseeni ja sykloheksaani ovat kumpikin rengasrakenteisia, kuusi hiiliatomia sisältäviä hiilivetyjä. Vertaa toisiinsa näiden yhdisteiden molekyylirakenteita ja niissä tavattavia sidostyyppejä.
Metanolia voidaan valmistaa hiilimonoksidin ja vedyn välisen tasapainoreaktion avulla:
a)Perustele, miksi tässä reaktiossa on edullista
käyttää katalyyttiä, matalaa lämpötilaa ja suurta
painetta.
b) Kun 10,0 litran astiaan suljettiin 2,0 moolia
hiilimonoksidia ja 1,0 moolia vetykaasua lämpötilassa 500 °C,
muodostui astiaan tasapainotilan asetuttua 0,18 moolia metanolia. laske
reaktion tasapainovakion arvo.
Rasvoja voimakkaasti kuumennettaessa voi syntyä aldehydejä C4H6O ja C5H8O. Yhdisteellä C4H6O tavataan cis-trans-isomeriaa, ja C5HD8O on optisesti aktiivinen. Laadi molempien aldehydien mahdolliset rakennekaavat.
Aminohapot. Tarkastele myös aminohappojen esiintymistä luonnossa ja merkitystä ihmiselle.
Yhdisteet A ja B reagoivat seuraavasti
Yhdiste C sisälsi 72,0 massaprosenttia hiiltä, 6,7 massaprosenttia vetyä ja loput happea. Sen moolimassan todettiin olevan alle 160 g/mol. Esitä C:n mahdolliset rakennekaavat, kun A:n tiedettiin olevan aromaattinen yhdiste.
Muurahaishappo, HCOOH, on heikko yksiarvoinen happo, jonka
happovakio Ka =
Useat eläimet tuottavat aineita, jotka suojaavat
niitä vihollisilta. Eräs meressä elävä kuoreton
nilviäinen muodostaa ympärilleen suojaavan limakalvon, joka
sisältää viereisessä kuvassa esitettyä
myrkyllistä yhdistettä.
a) Mitä funktionaalisia
(toiminnallisia) ryhmiä yhdisteessä on?
b) Kuvan yhdiste
voi osallistua moniin erityyppisiin reaktioihin. Esitä jonkin sen additio-
ja esteröitymisreaktiossa muodostuvan yhdisteen rakennekaava.
5.
Massaspektrometriaa käyttämällä erään hiiltä, vetyä ja happea sisältävän dikarboksyylihapon moolimassaksi saatiin 116 g/mol. Mikä on yhdisteen molekyylikaava? Laadi myös yhdisteen mahdolliset rakennekaavat ja perustele kussakin tapauksessa, onko kyseinen molekyyli poolinen (polaarinen) vai pooliton. |
![]() |
Dinitroglykoli C2H4N2O6 on voimakas räjähdysaine, joka räjähtäessään hajoaa täydellisesti hiilidioksidiksi, vesihöyryksi ja typpikaasuksi. Laadi reaktion yhtälö. Kuinka monta grammaa dinitroglykolia hajosi, kun muodostuneen kaasuseoksen tilavuus NTP-olosuhteissa, joissa vesi oli tiivistynyt nesteeksi, oli 27,5 litraa?
Laadi rakennekaava seuraavien yhdisteryhmien moolimassaltaan pienimmälle yhdisteelle: a) esteri, b) ketoni, c) amiini, d) tyydyttymätön aldehydi, e) aromaattinen alkoholi, f) optisesti aktiivinen avoketjuinen hiilivety.
Orgaanisten yhdisteiden isomeria
Kun metaania kuumennetaan rikin läsnä ollessa, muodostuu hiilidisulfidia ja divetysulfidia:
a) Määritä reaktioyhtälön kertoimet.
b) Kuinka monta grammaa divetysulfidia voidaan enintään saada,
kun 3,50 g metaania ja 22,0 g rikkiä saatetaan reagoimaan
keskenään 1,00 litran suljetussa astiassa?
c) Mikä
oli astiassa olevan kaasuseoksen tiheys reaktion jälkeen?
Ratkaisu
Laadi jokin mahdollinen rakennekaava yhdisteille A – F:
Eräässä orgaanisessa synteesissä
saatiin seos, jossa haluttua tuotetta, isobutyylikloridia (kp. 69 °C), oli
suurin osa. Lisäksi reaktioseos sisälsi hieman synteesin
lähtöainetta isobutanolia (kp. 108 °C) ja liuottimena
käytettyä eetteriä (kp. 35 °C). Isobutyylikloridi erotettiin
seoksesta tislaamalla.
a) Piirrä alla olevia
välineitä hyväksi käyttäen tislauslaitteisto.
b) Kuvaa tislauksen kulku.
Alla on lueteltu joukko yhdisteitä ja eräitä kemian käsitteitä. Mitkä näistä voidaan yhdistää toisiinsa? Esitä vastuksessa kunkin yhdisteen rakennekaava ja merkitse näkyviin kaikki siihen liittyvät käsitteet käyttäen annettua numerointia.
a) | etyyni | 1) | tasomainen rakenne |
b) | 1,1-dikloorieteeni | 2) | cis-trans-isomeria |
c) | bentseeni | 3) | poolinen molekyyli |
d) | pyridiini | 4) | optinen isomeria |
e) | 2-butanoli | 5) | lineaarinen (sauvamainen) rakenne |
f) | 2,2-dimetyylipropaani | 6) | aromaattinen hiilivety |
7) | heterosyklinen yhdiste | ||
8) | tetraedrinen hiiliatomi |
![]() 6.
a) Miten rasvasta voidaan valmistaa saippuaa? b) Oheinen kuva esittää saippuan toimintaa, kun kyseessä on rasvatahra. Selvitä kuvaa hyväksi käyttäen saippuan pesuvaikutus. |
Krotonialdehydi C4H6O on kyynelkaasuna tunnettu
aldehydi. Yhdiste on avoketjuinen, ja sillä tavataan
cis-trans-isomeriaa. Krotonialdehydin isomeerit voidaan hydrata
samaksi yhdisteeksi, jolloin yhtä aldehydimoolia kohti tarvitaan kaksi
moolia vetykaasua.
a) Laadi krotonialdehydin isomeerien
rakennekaavat.
b) Esitä hydraustuotteen rakennekaava ja nimi.
c) Krotonialdehydiä hapetettaessa saadaan kaksi
yhdistettä, jotka kumpikin reagoivat hydraustuotteen kanssa. Esitä
näissä reaktioissa muodostuvien yhdisteiden rakennekaavat.
Oheinen kuva esittää eteenin valmistamista laboratoriossa kuumentamalla etanolia väkevän rikkihapon kanssa. Tärkeimmät reaktion yhteydessä syntyvät epäpuhtaudet ovat hiilidioksidi, rikkidioksidi ja dietyylieetteri
a) Laadi etanolin, eteenin ja dietyylieetterin
rakennekaava. Merkitse kaikki sidosviivat näkyviin.
b)
Mitä työturvallisuuteen liittyviä tekijöitä tulee
koetta suoritettaessa ottaa huomioon?
c) Osoita, miten NaOH-liuos
toimii epäpuhtauksien poistajana.
d) Eteenikaasussa on mukana
hieman vesihöyryä. Mitä seuraavista kiinteistä aineista
käyttäisit kaasun kuivaamiseen: NaCl, CaCl2,
Sitruunasta puristetun mehun pH on noin 2. Happamuus johtuu
pääasiassa mehussa olevasta sitruunahaposta.
a) Miten
sitruunamehun pH muuttuu, kun mehuun lisätään sokeria?
b) Miten sitruunamehun pH muuttuu, jos sokerin asemesta
käytetään synteettistä makeutusainetta sakariinia?
Sakariini on hyvin heikko happo, joka lisätään mehuun hapon
natriumsuolana.
c) Sitruunamehua lämmitetään
avoimessa astiassa. Onko astiasta nouseva höyry hapanta, neutraalia vai
emäksistä?
Perustele kaikkien kohtien vastaukset.
Esitä seuraavissa reaktioyhtälöissä esiintyvien yhdisteiden A – F rakennekaavat.
a) | ![]() |
b) | ![]() |
c) | ![]() |
d) | ![]() |
e) | ![]() |
f) | ![]() |
Naftaleeni ja 4-kloorianiliini liukenevat kumpikin
eetteriin. Näiden seoksesta yhdisteet päätettiin erottaa
uuttamalla erotussuppiloa (kuva) käyttäen. Tiedetään,
että uutto onnistuu, kun toisesta komponentista tehdään
suolahapon avulla vesiliukoinen orgaaninen suola.
a) Kummasta
yhdisteestä muodostuu orgaaninen suola? Esitä tämä
suolanmuodostusreaktio.
b) Miten uutto tehdään, kun
käytettävissä on dietyylieetteriä ja vettä, johon on
lisätty hieman suolahappoa?
Hiilivety sisältää 82,7 massaprosenttia hiiltä. a) Määritä hiilivedyn empiirinen kaava (suhdekaava) ja mahdollinen molekyylikaava. b) Laadi myös hiilivedyn isomeerien rakennekaavat ja nimeä yhdisteet.
Etanolin valmistus, käyttö ja reaktiot
Eräs orgaaninen yhdiste sisältää 34,3 massa-% hiiltä, 6,7 massa-% vetyä, 13,3 massa-% typpeä ja 45,7 massa-% happea. a) Mikä on yhdisteen empiirinen kaava (suhdekaava)? b) Mikä on yhdisteen molekyylikaava, kun sen suhteellisen molekyylimassan on kokeellisesti todettu olevan 105? c) Laadi yhdisteen mahdollinen rakennekaava, kun tiedetään, että se on luonnossa esiintyvä aminohappo.
Laadi rakennekaavat seuraaville yhdisteille: a)
2-pentanoni, b) etyylimetyyliamiini, c) sykloheksanoli,
7.
Tehtävänäsi on valmistaa etyylimetanaattia eli metaanihapon etyyliesteriä käyttäen oheisen kuvan mukaista laitteistoa. a) Laadi tätä esteröitymistä kuvaava
reaktioyhtälö. |
![]() |
a) Laadi rakennekaavat kaikille yhdisteen C4H10O isomeereille. b) Millä näistä isomeereistä esiintyy optista isomeriaa? c) Mitkä isomeereistä reagoivat, kun yhdistettä käsitellään miedolla hapettimella? Laadi hapetustuotteiden rakennekaavat.
Hiilivedyt. Miten hiilivedyn rakenne vaikuttaa sen kemiallisiin ja fysikaalisiin ominaisuuksiin?
Seuraavassa on esitetty yhdisteiden A - E rakennekaavat:
a) Mihin yhdistetyyppiin kukin näistä kuuluu?
b) Nimeä yhdisteet A-E.
c) Millä yhdisteistä
esiintyy optista aktiivisuutta?
d) Mitkä yhdisteistä
reagoivat toistensa kanssa? Esitä reaktioyhtälöt rakennekaavoin.
Fossiiliset polttoaineet. Tarkastele myös fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuvia ympäristöhaittoja ja keinoja näiden haittojen vähentämiseksi.
Prokaiini on ensimmäinen synteettisesti valmistettu puudute. Mihin yhdistetyyppeihin prokaiini voidaan lukea? Käytä tarvittaessa etuliitteitä primaarinen, sekundaarinen, tertiaarinen
Mitkä kaksi tuotetta syntyvät, kun prokaiinia hydrolysoidaan happamassa vesiliuoksessa?
Erään aromaattisen hiilivedyn todettiin sisältävän 92,2 massaprosenttia hiiltä. Yhdisteen moolimassan voitiin osoittaa olevan alle 110 g/mol.
a) | Mikä on yhdisteen molekyylikaava? |
b) | Laadi yhdisteen rakennekaava. |
c) | Nimeä yhdiste. |
Pelkistämällä erästä ketonia saadaan alkoholi, jonka molekyylikaava on C5H12O. Laadi tämän alkoholin mahdolliset rakennekaavat ja nimeä yhdisteet.
Anaboliset steroidit, kuten nandroloni, ovat testosteronin johdannaisia. Viime aikoina ne ovat olleet esillä urheilijoiden dopingtapauksissa. Alla on esitetty erään nandrolonijohdannaisen rakennekaava.
a) Mikä on tämän yhdisteen
molekyylikaava?
b) Mihin yhdistetyyppeihin se voidaan
luokitella?
c) Yhdistettä hydrataan nikkelikatalyytin
läsnä ollessa. Laadi muodostuvan tuotteen rakennekaava.
d)
Laadi yhdisteen hydrolyysissä syntyvien tuotteiden rakennekaavat.
Alkoholijuoma sisältää vain etanolia ja vettä. Seosta analysoitaessa etanoli hapetetaan hiilidioksidiksi reaktion
mukaisesti. Samalla juomassa oleva vesi höyrystyy ja se kerätään yhdessä reaktiossa muodostuneen veden kanssa. Mikä oli juoman alkoholipitoisuus massaprosentteina, kun siitä otetusta 10,00 gramman näytteestä saatiin 10,77 g vettä?
Selosta, miten seuraavat yhdistetyypit eroavat rakenteeltaan toisistaan. Esitä myös jokin kemiallinen tai fysikaalinen ominaisuus, jossa ero ilmenee.
a) alkeeni ja aromaattinen hiilivety, (2
p.)
b) aromaattinen alkoholi ja fenoli, (2 p.)
c)
tärkkelys ja selluloosa. (2 p.)
Optisesti aktiivisen yhdisteen C5H10O (= A) rakenteessa on yksi karbonyyliryhmä. A pelkistyy helposti, jolloin saadaan yhdiste C5H12O (= B). A voidaan hapettaa yhdisteeksi C5H10O2 (= C). Kun B ja C reagoivat keskenään, syntyy yhdiste D ja vettä. Laadi yhdisteiden A, B, C ja D rakennekaavat.
Ravinnon rasvat koostuvat suurelta osin triglyserideistä, jotka muodostuvat, kun kolmenarvoinen alkoholi glyseroli reagoi kolmen rasvahappomolekyylin kanssa.
Rasvahapot voivat olla tyydyttyneitä tai niiden rakenteissa on yksi tai useampi kaksoissidos. Hiiliketju on haaroittumaton ja sisältää tavallisesti 12-18 hiiliatomia. Seuraavassa taulukossa on kuvattu muutamia tärkeitä ravinnosta saatavia rasvahappoja ja niiden esiintymistä ravinnossa.
Nimi | Symboli* | Esiintyminen |
Palmitiinihappo | C16:0 | maito- ja lihavalmisteet, voi |
Steariinihappo | C18:0 | maito- ja lihavalmisteet, voi |
Öljyhappo | C18:1n-9 | rypsi- ja oliiviöljy |
Linolihappo | C18:2n-6 | auringonkukka-, maissi-, soija- ja rypsiöljy |
* C:n perässä oleva luku tarkoittaa rasvahapossa olevien hiiliatomien määrää. Kaksoispisteen jälkeen oleva numero osoittaa kaksoissidosten lukumäärän. Numero n-kirjaimen jälkeen kertoo ensimmäisen kaksoissidoksen paikan, eli n-9 tarkoittaa, että kaksoissidos lähtee rasvahappomolekyylien metyylipäästä laskien yhdeksännestä hiilestä.
a) | Kirjoita rakennekaavoin triglyseridin muodostumisreaktio, kun glyseroli reagoi kolmen öljyhappomolekyylin kanssa. Öljyhapon kaksoissidos on cis-sidos. (2 p.) |
b) | Kun eläinrasvaa hydrolysoidaan NaOH-liuoksella, saadaan saippuaa. Esitä reaktiotuote, kun triglyseridi, jossa happo-osana on palmitiinihappo, hydrolysoidaan NaOH-liuoksella. (2 p.) |
c) | Margariinia valmistettaessa osa cis-rasvahapoista pelkistyy tyydyttyneiksi rasvahapoiksi ja osa muuttuu trans-rasvahapoiksi, joita margariinissa on muutama prosentti. Eräässä linolihapon isomeereista ensimmäinen kaksoissidos metyylipäästä lukien on cis-sidos ja toinen, kahdeksannesta hiilestä lähtevä kaksoissidos on trans-sidos. Laadi tämän linolihapon rakennekaava ja happoa pelkistettäessä saadun tyydyttyneen rasvahapon rakennekaava. (2 p.) |
d) | Ravintorasvojen tyydyttymättömyysastetta kuvataan
jodiluvulla, jolla tarkoitetaan jodin määrää grammoina
100:aa rasvagrammaa kohti. Se määritetään antamalla
rasvahapon kaksoissidosten reagoida jodin kanssa:
![]() I2(s) + 2
Na2S2O3(aq) →
Na2S4O5(aq) + 2 NaI(aq) Maissiöljyn
jodiluvun määrityksessä lähtöaineina käytettiin
43,8 g jodia ja 35,3 g öljyä. Laske jodiluku, kun reagoimattoman
jodin titraukseen kului 20,6 ml 0,142 M natriumtiosulfaattiliuosta. (3 p.)
|
Oheisessa taulukossa on esitetty joitakin yhdisteitä ja niihin mahdollisesti liittyviä ominaisuuksia. Kopioi alla oleva taulukko vastauspaperiisi ja vastaa "kyllä" tai "ei" taulukon avoimiin kohtiin
Yhdiste | C2H2 | C3H8 | CH3OH | HCOOH | CH3OCH3 | ![]() |
Hiilivety | ||||||
Tyydyttymätön yhdiste |
||||||
Poolinen molekyyli |
||||||
Vetysidoksia molekyylien välillä |
||||||
Hapan vesiliuos |
Kuvassa on esitetty kahden aminohapon, alaniinin ja isoleusiinin, rakennekaavat.
![]() |
![]() |
alaniini | isoleusiini |
a) | Kiinteää alaniinia liuotetaan natriumhydroksidin vesiliuokseen. Laadi reaktion yhtälö. (2 p.) |
b) | Kun kaksi aminohappomolekyyliä reagoi keskenään, muodostuu dipeptidi. Esitä alaniinin ja isoleusiinin välisessä reaktiossa syntyvien dipeptidien rakennekaavat. (4 p.) |
Tarkastele seuraavia orgaanisia yhdisteitä: A CH3CH2CH(CH3)CHCH2, B CH3NH2, C CH3CH2COOH
a) | Yhdiste A on molekyylissä olevan asymmetrisen (kiraalisen) hiiliatomin takia optisesti aktiivinen. Merkitse asymmetrinen hiiliatomi yhdisteen rakennekaavaan tähdellä (1 p.) |
b) | Yhdistettä A valmistetaan synteettisesti. Miksi tuote ei ole optisesti aktiivinen? (2 p.) |
c) | Esiintyykö yhdisteellä A cis-trans-isomeriaa)? Perustele. (1 p.) |
d) | Laadi rakennekaavoja käyttäen yhdisteen B ja C välisen reaktion yhtälö. (2 p.) |